Tietoa meistä

Puinen numeroitu lokerikko

Tietoa meistä

Sarbon Woodwise Oy toimii Osmo Color -tuotteiden maahantuojana ja markkinoijana Suomessa. Olemme osa vuonna 1878 perustettua saksalaista perheyhtiötä, joka toimii puunjalostuksen sekä rakennustarvikekaupan aloilla. Puulle tarkoitettuja pintakäsittelyaineita olemme valmistaneet vuodesta 1964 lähtien. Maalitehtaallamme Saksassa on oma laboratorio, jossa teemme jatkuvaa tuotekehitystä ja tutkimusta.

Raaka-aineet luonnosta

Osmo Color panostaa kasviöljypohjaisiin tuotteisiin niiden hyvän säilyvyyden ja pinnan erinomaisen kestävyyden vuoksi. Käsittelyn työvaiheita nopeuttaa se, että öljypohjaisilla valmisteilla puupinta ei nosta tikkuja pystyyn, joten välihiontoja ei tarvita. Lisäksi kasviöljypohjaisten tuotteiden valmistusprosessi on yksinkertainen ja vie vain vähän energiaa.

Sarbon Woodwise – Parasta puulle

Arvojamme ovat

Vaalitaan ympäristöä ja ihmisyyttä

Kaikella on arvo ja merkitys. Kannustamme kotimaisen puun käyttöön ja elinkaariajattelun lisäämiseen. Teemme työtä, jotta tuotetarjontamme tukisi näitä arvojamme.
Sanoudumme irti yhteistöistä, joissa käytetään uhanalaisia ja suojeltavia puulajeja, tai eriarvoistetaan ja hyväksikäytetään ihmisiä. 

Tehdään yhdessä ja autetaan toisiamme 

Vain kun me puhallamme yhteen hiileen, voimme tehdä jotain suurempaa. Tulevaisuuden kehittäminen yhdessä asiakkaidemme kanssa on meille tärkeää. 

Ollaan läpinäkyviä ja avoimia

Pyrimme aina jakamaan avoimesti selkokielistä tietoa. Tarkoituksenamme ei ole hämmentää, eikä monimutkaistaa asioita, vaan auttaa ja rohkaista onnistumaan.

Pidetään tekemisessä mukana ilo ja positiivisuus

Hyvä fiilis tarttuu. Positiivinen mieli auttaa etsimään uusia tapoja ja mahdollisuuksia, vaikka kaikki ei menisikään kuin Strömsössä. 

Hullutellaan ja rikotaan rajoja 

Asiat ja ihmiset eivät kuulu laatikoihin, ja vastaukset eivät aina löydy manuaalista, siksi on tärkeää uskaltaa myös heittäytyä ja kokeilla rohkeasti. 

Haluamme olla aina yhtä merkityksellisiä kuin sinun toiveesi ja tarpeesi ovat!

Valikoimastamme löydät tuotteita, joille on mm. myönnetty seuraavat sertifikaatit:

M1-päästöluokitus
EU EcoLabel

Ota yhteyttä

Sarbon Woodwise Oy
Postiosoite: Askonkatu 13, 15100 Lahti
Käyntiosoite: Askonkatu 13, katutaso, 15100 Lahti
Vaihde (tuoteneuvonta ja tilaukset): 0192644200

Osmolaiset

toimitusjohtaja: Björn Törnquist, +46 8 544 10 440
maajohtaja: Jouni Tähtinen, 040 4511 082  
myyntiedustaja: Tuomas Ahokallio, 040 4511 087
myynti ja tekninen tuki: Elias Vuorimaa, 040 4511 084
markkinointipäällikkö: Sirpa Pitkänen

Sähköposti: info@osmocolor.com tai etunimi.sukunimi(at)osmocolor.com


Muut tuotesarjamme:

Piipohjainen puunkäsittelymenetelmä ulkopuupinnoille.

Mäntytervasta valmistetut Tervamaalit ja Tervaöljyt ulos.

Puulipeät ja puusuovat lattioiden ja terassilaudoitusten käsittelyyn.

Ammattimaiseen lattiankäsittelyyn tarkoitetut kasviöljypohjaiset öljyt ja hoitotuotteet.

LAtaa tuoteluettelo