Värit sisustuksessa
10.09.2023 — blogi
Koti on osa meitä. Se on parhaimmillaan paikka, jossa on hyvä olla ja jonne on riemukasta mennä. Se luo identiteettiämme ja me rakennamme sen kautta kotiamme. Muiden asioiden ohessa kodin sisustuksella voimme vaikuttaa siihen kuinka viihdymme, ja siksi on tärkeää että koti on meidän näköisemme.
Ajattomuuden ja kestävyyden trendi
Sisustuksessa painotetaan nykyään laadukkaita ja pitkäikäisiä valintoja. Ajattomuudesta ja kestävyydestä, samoin kuin vastuullisuudesta ja ekologisuudesta, on tullut osa ostopäätösprosessia.
Yksi suosituimmista sisustusmateriaaleista on jo pitkään ollut puu. Aito puupinta on ajattoman tyylikäs, lämmin ja rauhoittava. Huoliteltu kuultokäsittely näyttää puun luonteen ja tekee pinnasta kosketettavan. Puuta pintakäsiteltäessä pinnat saavat suojaa ja huollettavuus helpottuu, mutta samalla voimme korostaa ja sävyttää ympäristöämme. Väreillä ja materiaalien tunnulla onkin suuri merkitys sisustuksessa. Myös vanhassa ja kuluneessa puupinnassa voi piillä kauneutta ja se kestää yleensä hyvin uudistamista. Kierrätettävyys ja vanhan puupinnan tuunaus tai uudistaminen on usein palkitseva ja ekologinen vaihtoehto.
Myös vanhassa ja kuluneessa puupinnassa voi piillä kauneutta ja se kestää yleensä hyvin uudistamista.
Puun petsaus ja kuultokäsittely
Puuta korostava ja suojaava kuultokäsittely sopii sekä lattioihin, mutta myös puuverhouksiin ja huonekaluihin. Voimakkaasti sävyttävät tai kevyesti korostavat Puuvahat sopivat yksinään käytettyinä seinä- ja kattopaneelien käsittelyyn sekä muille puuverhouspinnoille, kuten vanerille. Puuvahalla voidaan käsitellä myös huonekalut ja listoitukset, hirret ja väliovet.
Puupinnan petsaus Öljypetsillä ennen Öljyvahausta sopii etenkin lattialaudoituksiin ja huonekaluihin sekä kalusteisiin. Öljypohjaisella petsillä käsiteltäessä puu saa samalla suojaa ja pintakäsittelytapaa muuttamalla voidaan lopputulokseen vaikuttaa helposti. Petsin tavoin käytettävä Osmo Color Öljypetsi tarvitsee vielä suojakseen öljyvahakäsittelyn.
Vinkkejä sisustajalle
Pienillä yksityiskohdilla kuten korotetuilla jalkalistoilla voidaan korostaa huonetilan korkeutta tai sisustuksellisia yksityiskohtia. Rimoista rakennetut välisermit jäsentävät tilaa sallien samalla valon kulun ja ilmavuuden tunnun. Neutraalit värit, tehostesävyillä maustettuina, täydentävät klassisen tyylin, rohkeampi värienkäyttäjä sekoittaa itse omat sävynsä ja tuo sitä kautta esiin oman persoonallisuutensa.
Jo pitkää sisutuksessa suosittu sormipaneeli kestää voimakkaitakin värisävyjä ja valo tuo sävyn eri vivahteet ja pinnan muodon esiin. Puusisustuksessa käytetyt metallipinnat voivat olla eleettömän mustia tai kiiltäviä rosteripintoja. Kontrasti puun ja metallin välillä tuo sisustukseen mielenkiintoa ja päivittää tilan näyttämään ajankohtaiselta.
Vuoden väri
Väritrendit kiertävät ja muuttuvat. Vuoden 2019 väri on keltainen ja sen rinnalla tulevat pehmeämmät oljen ja okran sävyt. Ajan hermolla kulkeva sisustaja tuo trendivärit helposti sisustukseen vaikkapa yksityiskohdissa: keltaisilla huonekaluilla, tyynyillä ja kukilla tai aina kauniilla ja pehmeällä rottingilla.
Trendien seuraaminen on hauskaa ja piristävääkin, mutta tärkeämpää on löytää sisutuksen pohjaksi ne sävyt ja värit jotka puhuttelevat ja joiden kanssa viihtyy. Ne ajattomat ja kestävät.
Tuotteita jotka voivat kiinnostaa sinua:
Osmo Color Puuvaha
TUOTTEET: 3101, 3102, 3103, 3104, 3105, 3111, 3115, 3116, 3118, 3119, 3123, 3125, 3131, 3132, 3136, 3137, 3138, 3142, 3143, 3161, 3164, 3166, 3168, 3169, 3172, 3181, 3186, 3188, 3192
Puuvaha on Osmocolorin klassikkotuote, joka taipuu moneen. Puuvahalla käsitellyt tyylikkäät ja arkea kestävät pinnat sopivat jokaiseen kotiin ja useimmille käyttöpinnoille.
3101 Kirkas
3102 Vaalea pyökki
3103 Vaalea tammi
3111 Kuusi
3115 Sumu (x1/x2)
3116 Savi (x1/x2)
3118 Terva
3119 Kelo
3123 Mänty
3132 Harmaanbeige
(x1/x2)
3136 Koivu
3137 Kirsikka
3138 Mahonki
3142 Tunturi (x1/x2)
3143 Konjakki
3161 Eebenpuu
3164 Tammi
3166 Pähkinäpuu
3168 Antiikkitammi
3169 Noki (x1/x2)
3172 Silkki (x1/x2)
3181 Helmi (x1/x2)
3186 Mattalumi (x1/x2)
3188 Lumi (x1/x2)
3192 Poppeli
3101 Kirkas
3102 Vaalea pyökki
3103 Vaalea tammi
3111 Kuusi
3115 Sumu
3116 Savi
3118 Terva
3119 Kelo
3123 Mänty
3132 Harmaabeige
3136 Koivu
3137 Kirsikka
3138 Mahonki
3142 Tunturi
3143 Konjakki
3161 Eebenpuu
3164 Tammi
3166 Pähkinäpuu
3168 Antiikkitammi
3169 Noki
3172 Silkki
3181 Helmi
3186 Mattalumi
3188 Lumi
3192 Poppeli
3104 Punainen (1x/2x)
3105 keltainen (1x/2x)
3125 Sininen (1x/2x)
3131 Vihreä (1x/2x)
OMINAISUUDET
- Pitkä työskentelyaika helpottaa levitystyötä
- Monikäyttöinen – useita käyttökohteita
- Sävyt ovat keskenään sekoitettavissa
- Voidaan käyttää Öljyvahan tai TopOilin alla
- Ajan oloon syntyvien kulumien korjaus paikallisesti on mahdollista
- Huokoinen ja elastinen pinta
- Hyvä riitoisuus
Osmo Color Öljyvaha
TUOTTEET: 3032, 3062
Erityisesti kuluville pinnoille kuten puulattioiden, työtasojen ja huonekalujen suojaamiseen soveltuva öljyvaha imeytyy puupintaan jättäen sen huokoiseksi ja elastiseksi.
3032 Väritön, silkinhim.
3062 Väritön, matta
3032 Väritön, silkinhim.
3062 Väritön, matta
OMINAISUUDET
- Pitkä työskentelyaika – helppoa levittää
- Väritön käsittely, joka korostaa puuta
- Huoltokäsittely onnistuu käsityömenetelmin
- Kulumien paikkakorjaus on mahdollista
- Pitkä varastointiaika
- Erinomainen riittoisuus
Öljypetsi
TUOTTEET: 3501, 3512, 3514, 3516, 3518, 3519, 3541, 3543, 3564, 3590
Upea tuote puupintojen sävyttämiseen sisätiloissa. Öljypetsiä käytetään yhdessä Öljyvahan kanssa.
3519 Kuulas
3501 Valkoinen
3512 Tuhkanharmaa
3514 Grafiitti
3516 Jatoba
3518 Vaaleanharmaa
3541 Havanna
3543 Konjakki
3564 Tupakka
3590 Piki
3519 Kuulas
3501 Valkoinen
3512 Tuhkanharmaa
3514 Grafiitti
3516 Jatoba
3518 Vaaleanharmaa
3541 Havanna
3543 Konjakki
3564 Tupakka
3590 Piki
3501 Valkoinen
3512 Tuhkanharmaa
3514 Grafiitti
3516 Jatoba
3518 Vaaleanharmaa
3541 Havanna
3543 Konjakki
3564 Tupakka
3590 Piki
3501 Valkoinen
3512 Tuhkanharmaa
3514 Grafiitti
3516 Jatoba
3518 Vaaleanharmaa
3541 Havanna
3543 Konjakki
3564 Tupakka
3590 Piki
OMINAISUUDET
- Pitkä työskentelyaika helpottaa levittämistä
- Yhdellä levityskerralla kevyt tai voimakas sävytulos
- Levitysmenetelmää vaihtamalla voi vaikuttaa värin voimakkuuteen
- Erinomainen riittävyys
- Puuta korostavat sävyt
- Pitkä varastointiaika